keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tuhnu sai Bernerin paperit: Lemmikkien verotus muuttuu radikaalisti

Tuhnu on saanut käsiinsä vaalikauden merkittävimmän verotusselvityksen. Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) on määrä esitellä selvitys eduskunnalle huomenna torstaina.

Merkittävimmät uudistukset:

1) Suomen lemmikeistä ja näiden ulosteisiin liittyvistä tarpeista vastaa jatkossa Posti Group Oyj. Lemmikkiverot poistuvat ja niiden tilalle tulee uusittu lemmikkimaksujärjestemä.

2) Uudistunut lemmikkimaksu tulee koskemaan kaikkia kotieläimiä, joista ei synny omistajilleen tuloa eikä näin ollen valtiolle tuloveroa. Maksun nimi on lemmikin ulostustulli.

3) Lemmikin ulostustullia maksetaan lemmikin koosta riippumatta 50 euroa kuukaudessa. Lemmikkilehmä maksaa siis omistajalleen yhtä paljon, kuin maatiaiskissa.

4) Esitys jättää auki portin myös vaihtoehtoiselle ulostuskohtaiselle maksuille. Eläimiin voitaisiin asentaa biometrinen siru, joka raportoi Postille lemmikin ulosteista, virtsasta sekä pieruista. Erityisen tärkeää olisi kerätä myös paikannustietoja – ulostaminen esimerkiksi taajama-alueilla olisi kalliimpaa.

5) Bernerin esitys julkaistaan virallisesti huomena ja uuden lain on tarkoitus tulla voimaan ensi maanantaina.


Liikenneministeri Anne Berner (Kesk.)

Tuhnun tutkiva reportteri Arto Ulkosynnytin kertoo, että kissojen ja pienten koirien myynti on romahtanut uuden selvityksen vuodon johdosta. Tanskandoggien hinnat ovat puolestaan nousseet yli 30%. Tuhnu seuraa tilannetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti